Henna Kalinainen blogi

Tervetuloa lukemaan Henna Kalinainen blogia!

Henna Kalinainen on kaikille tuttu Suomen menestyneimpiin ja monien mielestä arvostetuimpiin julkkiksiin kuuluva todellinen nainen..

Henna Kalinaiseen ei ole voinut olla törmäämättä, jos on vähänkään seurannut Suomen johtavia lehtiä kuten Hymyä, Iltalehteä, Iltasanomia tai Seiskaa.. Monien lehtitilauksien taustalla onkin suuri ihastus joko Henna Kalinaiseen tai Suomen arvostetuimpiin kaunottariin kuuluvaan Johanna Tukiaiseen..

Henna Kalinainen oli ensimmäisen kerran julkisuudessa kun törkeä naisia alistava jalkapallon pelaaja Mikael Forssell sekaantui Henna Kalinaiseen! Henna Kalinainen ei välttämättä ollut vielä Mikael Forssellin tavatessaan edes täysi-ikäinen.. Mutta Mikael Forssell ei tästä välittänyt!

Mikael Forssellhan alkoi piinaamaan Henna Kalinaista Facebookin kautta.

Kalinaisen Henna on ensimmäisen kerran päässyt kunnolla julkisuuteen ollessaan Big Brother talossa vuotena 2008! Tietysti arvostetut henkilöt tulevatkin julkisuuteen jo alle 20-vuotiaina ja näin teki myös Henna! Onneksi Olkoon.

Monien suomalaisten masennuksen aiheena olikin se, että Henna sai Big Brother 2008 talosta häädön jo kymmenen päivän jälkeen :( :(

Tästä on tullut julkisuuteen erilaisia salaliittoteorioita koska Henna Kalinainen ja hänen miellyttävä persoonallisuus oli ilmeisestikin pelkästään kateellisuuden kohteena, josta häätö johtui.. Ihmiset eivät yksinkertaisesti hyväksy menestyjiä kuten Henna Kalinaista Big Brother talon voittajiksi.

Anniina Mustajärven voitto tuottikin Henna Kalinaiselle suurta surua.

Keskustelupalstoilla monesti kirjoitetaan Hennasta halveksivaan sävyyn mutta Henna Kalinainen on ymmärtänyt kyseisten kirjoittajien olevan hänelle kateellisia etenkin hänen älyllisestä kapasiteetista sekä Henna Kalinaisen kyvystä näyttää kauniilta niin blondina kuin brunettina.

Samaa mieltä asiasta on myös Johanna Tukiainen, joka on Henna Kalinaisen läheinen ystävä..

Itseasiassa Henna Kalinaisen piti olla Johanna Tukiaisen morsiusneitona kun Johanna Tukiainen meni naimisiin hänen suuren rakkautensa kanssa Arto Länsmanin kanssa.



Monet epäilivät Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin suhteen lujuutta mutta edelleen he ovat yhdessä vaikka matkalla onkin ollut ylä- ja alamäkiä.

Henna Tukiainen on myös parhaansa mukaan ollut Johanna Tukiaisen tukena vaikkei nyt muistanut saapua Johanna Tukiaisen häihin, johon oli lupautunut morsiusneidoksi.. No kyllähän näitä muutkin kuin Henna Kalinainen unohtaa!

Henna Kalinainen, joka on kotoisin Keravalta on valitettavasti joutunut kärsimään lapsena kiusauksesta.. Monilla kiusaus jatkuu myöskin työpaikalla.

Videolla Henna Kalinainen kertoo hänen lapsuudesta Keravalla ja hänen kokemuksistaan nuoruudessa.. Jo nuorena Henna piti discoista, meikkaamisesta ja poikien viihdyttämisestä.



Big Brother talossa myös tapahtui Hennan elämän suurin hetki.. Eli Henna sanoi "Tahdon" 21.11.2009 hänen elämän suurelle rakkaudelle, joka oli myös Big Brother talossa vuotena 2008.

Osat väittävät Henna Kalinaisen ja Antti Kurhisen häiden ainoan syyn olevan se, että he halusivat olla Big Brother talon ensimmäinen talon sisällä vihitty pari.

Ikuinen rakkaus kuitenkin loppui jo ennen yhdeksää kuukautta ja kaikki syyt olivat Henna Kalinaisen mielestä Antti Kurhisen.. Miehethän nyt aina ovat naisia alistavia sikoja!

Antti Kurhinen myös yritti eduskuntaan koska hän näki pätevyytensä riittävän hoitamaan Suomen asioita. Myöhemmin Kurhinen kuitenkin huomasi venäläisten tosi-tv ohjelmien olevan enemmän hänen "erikoisosaamistaan".

Henna Kalinainen ei kuitenkaan ole ainoa huippu julkkis, joka eroaa.. Myöskin Nicole Scherzinger erosi F1 kuljettaja Lewis Hamiltonista.. Toisin kuin Henna Kalinaisen ja Antti Kurhisen suhteessa Nicole Scherzinger oli Lewis Hamiltonia selkeästi vanhempi muttei kuitenkaan puumanainen.

Muuten Nicole Scherzingeriä ja Henna Kalinaista voidaan tietystikin vertailla menestyksen ja julkisuuden mittareilla.

Koska Henna Kalinainen on niin menestynyt suomalainen julkisuudenhenkilö hän on ajatellut hakea nyt paikkaan, jossa hän parhaiten voi näyttää kykynsä.. Big Brother taloon! Nyt Henna Kalinainen tosin harkitsee vahvasti Englannin Big Brotheria eikä Suomen BB-taloa.

Ensimmäisen kerran Suomen tärkeimpiin lehtiin kuuluvassa Seiskassa poseerannut Henna Kalinainen oli "luomu".. Tämän jälkeen täydellisen ulkonäön omasta näkökulmastaan saavuttanut nainen on tehnyt muutamia kauneuteen liittyviä operaatioita, joiden tuloksia on esitellyt niin Seiskassa kuin myöskin Hymyssä.. Eikä Henna Tukiaista (hups.. Kalinaista) ole tietystikään jätetty syrjään Iltasanomien eikä Iltalehdenkään osalta.

Henna Kalinainen on aina joutunut kärsimään miesten törkeydestä koska hän ei ole koskaan nähnyt edes isäänsä!

Henna Kalinainen on myös antanut ruokavalioon erittäin hyviä neuvoja.. Tulokset näemme itse Henna Kalinaiselta.

Mitä ruokavaliota Henna Kalinainen suosittelee suomalaisille? Onko kyseessä karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio tai mahdollisesti superfoodit kuten raakasuklaa?

Aamupalaksi Henna Kalinainen suosittelee laadukkaita hiilihydraatteja puurosta, jotta saa heti energiaa aamusta eikä sorru naposteluun.

Henna syö siis hiilihydraatit aamuisin ja myöhemmin keskittyy vähähiilihydraattiseen karppaukseen.

Myös riittävän säännölliseen syömiseen on syytä kiinnittää huomiota.. Noin 3 tunnin välein olisi syytä syödä suosittelee Henna Kalinainen.

Hyviksi välipaloiksi Kalinainen toteaa hedelmät.

Henna Kalinainen ei ole vegaani tai edes kasvissyöjä vaan sallii kaikki lihat ateriaansa. Lihan lisäksi Kalinaisen lautaselta löytyy reilusti kasviksia ja hiilihydraattien lähteeksi perunaa tai riisiä.

Vaikkei Henna Kalinainen olekaan ravitsemusterapeutti hän muistuttaa liiallisen karppauksen laskevan energiatasoja ja lisäävän epämiellyttäviä tunteita muuten niin rauhalliseen Hennaan.

Tärkeintä ruokavaliossa onkin Hennan mielestä keskittyä hiilihydraattien laatuun.

Proteiinin lähteinä on parasta käyttää vähärasvaisia vaihtoehtoja kuten kehonrakentajat..

Myös Henna luottaa tonnikalaan, kanan rintaa, rahkaan, raejuustoon, kananmunan valkuaisiin ja vastaaviin vähärasvaisiin proteiinin lähteisiin..

Leivän Kalinainen suosittelee karsimaan ruokavaliosta tai vähintääkin siirtymistä täysjyvätuotteisiin.

Kuntoiluun liittyvät neuvot Henna Kalinaisella ovat myös erittäin laadukkaita kuten kävelyä muutaman kerran viikossa ja ahkerimmille kevyttä hölkkää huolellisella tekniikalla.

Henna Kalinainen on löydettävissä myös Twitteristä, jossa hän kertoo elämästään tuoreimmat uutiset Kalinaisen faneille.